Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Kylä kelpaa!
Kylä kelpaa! > Kohdekylät > Puukari
vihjeet 
Puukari

Puukari sijaitsee Valtatie 6:n varrella noin 10 km Valtimon kirkonkylältä pohjoiseen.
Puukarissa on kauniita vaaramaisemia perinnemaisemineen ja niiden välissä kiemurtelee joki sekä järvet.

Puukari on myös voimakas maatalouskylä. Tilat ovat suuria ja elivoimaisia.
Kylän pellot ovatkin viljeltyjä ja talot asuttuja.
Elinvoimaisuudesta kertovat myös matkailuun  ja muuhun yritystoimintaan suuntautuvat yrittäjät.

Puukarista löytyy vielä salomaita metsästellä ja kalastella, sekä polkuja taivallettavaksi ja niistä onkin viitoitettuna Talonpojan Taival retkeilyreitti, joka kulkee halki metsien ja vaarojen. Reitin varrella on laavuja levähduspaikoiksi.

Matkailupalveluja Puukarissa tuottaa Välijoen lomat ja Puukarin Pysäkki. Murtovaaran talomuseo avoinna kesäisin, tiedustelut Puukarin Pysäkiltä.

 



Puukarin KyläKelpaa! -ohjelma
9.-10.7.
Rompepäivät klo 10-18 Puukarin maamiesseuran talolla
Kaikenlaisten tavaroiden kierrätyspäivät
Pääasiassa myynnistä huolehtivat maamiesseuran talkoolaiset,
myös itse voi tulla myymään tavaroitaan tai mitä tahansa tuotteita.
Kahvio

Murtovaaran talomuseo avoinna 24.6.-2.8. klo 11-19
suljettu maanantaina ja tiistaina,
muina aikoina tilauksesta
tiedustelut Puukarin Pysäkiltä puh. (013) 454 002


22.4.2009 13:55