Kalliojärven kylä sijaitsee mainioiden kulkuyhteyksien päässä Valtimon kirkonkylän ja Nurmeksen kaupungin välillä. Kylän yleisilme on valoisa ja avara pelto- ja järvimaisema. Kylällä asuvat voivat lähteä suoraan kotiovelta marjaan, kalaan, metsälle, sienestämään tai talvella hiihtämään. Kylä on pinta-alaltaan melko laaja ja asuttu laidasta laitaan, vaikka suurin osa asumuksista onkin parin kilometrin säteellä entisen koulurakennuksen ympärillä.
Kalliojärven kylä on kuuluisa lintujärvistään. Kallojärven rannalla oleva ympäristökeskuksen rakentama lintutorni onkin lintuharrastajien suosima bongauspaikka erityisesti lintujen kevät- ja syysmuuton aikaan. kalliojärven kyläyhdistys ry on aloittanut kuluvana vuonna lintuvesien kunnostusta selvittävän hankkeen EU:n ja ympäristökeskuksen tuella. Toisen käynnissä olevan hankkeen avulla pyritään parantamaan kylän viihtyisyyttä entisestään. Hankkeessa mm. uusitaan kylälle rakennetun luontopolun opasteen, rakennetaan halkovarasto luonnonkauniilla mäellä olevalle Imelänvaaran laavulle ja postilaatikkotelineiden yleisilmettä yhtenäistetään.
Kalliojärven kylätoimikunta on toiminut aina hyvin aktiivisesti. Ennen kyläkoulun lakkauttamista kylätoimikunta rakensi pitkälti talkoovoimin kolme omakotitaloa ja peruskorjasi neljännen. Näin kyläkouluun saatiin runsaasti lisää lapsia. Vahva talkooperinne elää kylällä edelleenkin ja muualta muuttaneet pääsevät halutessaan nopeasti kyläyhteisön täysvaltaisiksi jäseniksi. Kylällä on tälläkin hetkellä myynnissä useita hyvällä paikalla olevia omakotitalotontteja.
Kylällä toimii matkailuyritys Linnut ja Luonto. Ohjattujen luontoretkien ja askartelukurssien lisäksi yrityksessä on majoitusmahdollisuuksina mökki, aitta ja kaksi asuntovaunupaikkaa. Kylällä on myös tekstiilialan yritys Pinjaliina, jonka persoonallisia, käsin painettuja tuotteita saa ostaa mm. Nurmeksesta ja erilaisista messutapahtumista.
12.7. Kyläpäivä klo 10-16:
kyläkierroksia eri teemoilla, lähtien Kalliojärven entisen koulun pihapiiristä myytävien tonttien esittely metsästys- ja muut erästelymahdollisuudet, kylällä olevat laavut ja kodat, luontopolku metsästysseura Karhunpään Karhuveikot ry:n toiminnan, tilojen ja kaluston esittely erilaisia maaseudun pihapiirejä ja puutarhoja Kalliojärvi lintujärvenä: linnunpoikasten bongaussouteluja, erityisesti lapsille eri taitajien käsityönäyttely koulun pihapiirissä myyjäiset koulun pihapiirissä: käsityöt, leivonnaiset kirpputori kyläyhdistyksen kahvio
18.7. Maaseudun perinnepäivä klo 10-16:
Päivän aikana mahdollisuus seurata ja osallistua itse vanhoihin, vielä käytössä oleviin työmenetelmiin, joita ovat mm. *pistoaidan teko *punamultamaalin keitto *tuohityöt suomenhevosten työnäytös kyläyhdistyksen kahvio makkaran ja letun paisto
4.6.2009 8:37
 |